sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Salamabaggyt


Meidän 3vee on lyhyessä ajassa venähtänyt ulos suurimmasta osasta housujaan. Akuuttiin housupulaan valmistui baggyt Käpysen harmaapohjaisesta Salamat -joustocollegesta, jota siihen ihastuttuani metsästin likimain kissojen ja koirien kanssa saadakseni siitä pojalle vaatetta. Kun jostakin tulee päähänpinttymä niin siihen ei muu auta kuin etsiä se käsiinsä ;)



Kaavapohjana toimii uusimman Ottobren Three Pieces koossa 104 jota muokkailin kyllä hyvin reilulla kädellä, eikä tässä lopullisessa mallissa taida olla mitään muuta alkuperäistä kuin haaran muoto. Olen tykästynyt kovin näihin baggyihin mallina, jotka ovat samalla sekä istuvat että mukavan löysät päällä. Toimii meidän pojalla aivan loistavasti ja näitä täytyy ehdottomasti tehdä lisää!

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Prinsessan frillapyllyuikkari


Meidän pieni Utu-prinsessa viettää ensimmäistä kesäänsä. Ensimmäisten lämpimien päivien tullessa aloin metsästämään tytölle uimapukua, mutta mieleistä ei kauppojen valikoimista tullut vastaan. Mielessä kuitenkin pyöri se tietynlainen josta en päässyt yli enkä ympäri, joten eikun kangasta ja kaavaa etsimään!




Käpysen valikoimiin oli juuri hetkeä aiemmin tullut uimapukuihinkin soveltuvaa polyester-lycraneulosta, joten päätin lähteä testaamaan sillä. Kangas oli yllättävän helppo ommeltava vaikka liukas pinta toikin työskentelyyn omat haasteensa. Uimapuvun malli frilloineen ei ehkä ollut ensikertalaiselle helpoin mahdollinen, mutta lopputuloksesta kuitenkin tuli omaan silmään ihan onnistunut.






Kaavan piirsin itse valmisbodyjen mittoja hyväksikäyttäen. Lopullinen kaava on sovellettu kokojen 56-68 väliltä ja valmis puku on sopiva nyt kokoa 74 käyttävälle tytölle. Haaraan oli alunperin tarkoitus tehdä nepparit vaipanvaihtoa helpottamaan, mutta helpottaakseni urakkaa edes hieman päädyin lopulta yhdistämään etu- ja takakappaleen ja piirsin uuden jalantien sekä sauman haaraan. Olkaimien asentoa selässä pähkäilen yhä edelleen jos muuttaisin ne ristikkäisestä suoraan, ihan pukemista helottaakseni.




Utu on valmiina kesään! :)